Pian vuosi yhteistyötä takana Trendhimin kanssa

Koska Webbipisteen duunit olivat melko hyvin hanskassa vuoden vaihteen tienoilla 2015-2016, minulla oli hyvä mahdollisuus ottaa muutama freelancer-duunikeikka työn alle. Melko tarkalleen vuosi takaperin ollessamme pitkällä kuherruskuukaudella Kaakkois-Aasiassa tuoreen vaimoni kanssa, löysin Upwork – sivustolta lupaavan, suomenkieliseen hakukoneoptimointiin keskittyvän työtarjouksen. Laitoin tarjouksen sisään ja jo muutamassa päivässä olin työstämässä uutta SEO-työtä Sihanoukvillen paratiisibungalowimme kuistilla Kambodzassa.

Tanskalainen miesten koruja ja asusteita verkkokaupassaan myyvä Trendhim oli tuon työtarjouksen takana. Vuonna 2008 Tanskan Horsensissa perustettu yritys on voimakkaasti laajentunut Euroopan sisällä viime vuosien aikana. Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa yhdessä Skandinavian muiden valtioiden, Ruotsin ja Norjan kanssa, jonka miesten muodista Trendhim halusi ottaa tukevan otteen heti kättelyssä.

Kuvakaappaus Trendhimin jouluiselta etusivulta

Miesten muoti on vahvasti kasvava ala verkkomyynnin suhteen ja kasvaa jopa nopeammin kuin naisten vastaava ala netissä. The Industry – sivuston mukaan, vuonna 2014 miesten muodin globaalin markkinan arvo oli 298 miljardia puntaa (noin 341 miljardia euroa nykykurssin mukaan) ja kasvaa 4,5% vuodessa. Naisten muoti puolestaan kasvoi 3,7% 448 miljardiin puntaan (512 miljardia euroa). Miesten muodin arvioidaan kasvavan vuosien 2015-2020 välisenä aikana keskimäärin 14,2% vuositasolla.

Palataanpas takaisin Trendhimiin ja omaan työnkuvaan

Skandinavian maiden lisäksi Trendhim pyörittää verkkokauppoja Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Alankomaissa, Belgiassa ja Tsekin tasavallassa. Yritys avasi myös ensimmäisen kivijalkaliikkeensä alan trendin mukaisesti kotikaupunkiinsa Horsensiin Tanskassa loppuvuodesta 2016.

Oma työnkuvani on auttaa Trendhimiä saavuttamaan vahvempi hakukonenäkyvyys Suomen markkinoilla tarkasti valittujen muotihakusanojen parissa. Kuluneen vuoden aikana olenkin onnistunut tehtävässä melko hyvin, sillä eri mittareita hyväksi käyttäen (esim. Ahrefs & Google Analytics), Trendhim.fi – sivuston sijoitukset useimmilla hakusanayhdistelmillä ovat nousseet.

Hakukoneoptimointia vuonna 2017 ei juurikaan tehdä enää sivustolla näkyvillä tempuilla. Varsinkaan jos kotisivusto on ollut toiminnassa jo lähes 10 vuotta. Hyviin tuloksiin päästään tekemällä linkitysyhteistyötä alalla toimivien vahvojen auktoriteettisivustojen ja bloggarien avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että Trendhimin linkkien, kuten miesten kaulakorut, solmioneulat ja kellolaatikot tulee sisällyttää hyvin artikuloituun ja kirjoitettuun tekstisisältöön yhdessä hienojen kuvien kera.

Yksi Trendhimin tuhansista myynnissä olevista tuotteista

Linkitystyö ei myöskään ole mikään nopea keino hyviin Google-sijoituksiin vaan sitä pitää tehdä pitkäjänteisesti ajan kuluessa. Hätäisesti kasaan kerätyt linkit ja eri hakemistoihin muutamassa päivässä tehdyt linkityspyynnöt eivät johda muuhun lopputulokseen kuin Googlen toimesta tehtävään rankaisuun. Tämä taas väistämättä laskee sijoituksia hakukoneessa eri sanayhdistelmillä ja sitä kauppa verkkokaupan kautta tehtyjen kauppojen määrä laskee.

Trendhimin toiminta ei tietenkään perustu yksistään hyvin tehtyyn hakukoneoptimointiin. Yritys käyttää tuhansia euroja viikkotasolla maksettuihin mainoksiin niin hakukoneen kuin sosiaalisen median puolella. Tällä varmistetaan se, etteivät kaikki munat yksinkertaisesti joudu samaan koriin, jos kori sattuukin tipahtamaan

Tässä artikkelissa käsittelin siis pian vuoden kestänyttä freelancer-pohjaista yhteistyötäni tanskalaisen miesten koruja ja asusteita myyvän verkkokaupan, Trendhimin, kanssa.

Tulen kirjoittamaan vastaavanlaisia postauksia jatkossa enemmän erilaisten partnerisivustojen ja -yritysten taholla, joten mikäli innostuit tietämään työnkuvastani enemmän, seuraa vain Webbipisteen – blogia jatkossakin!

Posted on 16.1.2017 in Freelancer

Share the Story

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to Top