Ovatko Curacaon lisenssillä toimivat nettikasinot luotettavia?

Curacao, Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluva eksoottinen paratiisisaari on myöntänyt lisenssejä nettikasinoille vuodesta 1993 alkaen.

Sen lisenssillä toimivat pelisivustot kärsivät kuitenkin pitkään hieman kyseenalaisesta maineesta. Suomalaistenkin keskuudessa esimerkiksi Maltalla lisensoituja kasinoita on arvostettu nettipelaamisen alkuajoista lähtien huomattavasti enemmän.

Onko Curacaon kasinoita parjattu aiheesta vai ei? Entä mikä on tilanne nyt?

Katsotaan tässä tarkemmin, miltä Curacaon nettikasinot näyttävät tänä päivänä.

Curacao-lisenssin kasinot

Vielä 2010-luvun puolella useimmat Curacaon pelilisenssillä toimivat nettikasinot olivat laadultaan auttamatta eurooppalaisia pelisivustoja huonompia.

Usein ne oli huitaistu kokoon nopealla aikataululla, ja käyttökielenä oli joko englanti tai konekäännetty suomi. Pelivalikoimakin oli usein heppoinen muiden lisenssinmyöntäjien kasinoihin verrattuna.

2020-luvulle saavuttaessa tilanne alkoi kuitenkin olla jo hieman toinen. Curacaolaisten nettikasinoiden joukossa alkoi vilahtelemaan varsin kiinnostavan näköisiäkin tulokkaita.

Nykyään Curacaon pelilisenssillä toimii jo iso joukko varsin tasokkaita pelipaikkoja. Ne pärjäävät monessa kohtaa eurooppalaisille kilpakumppaneilleen:

– Iso osa sivustoista on suomenkielisiä.

– Pelivalikoimat ovat suuria ja monipuolisia.

– Bonukset ovat isoja ja niitä on tarjolla paljon.

– Myös pikapelaaminen onnistuu.

– Kryptovaluutat käyvät usein maksuvälineenä.

On kuitenkin syytä huomioida, että tasoeroja curacaolaisten kasinoiden kesken löytyy edelleen. Pahimmillaan ne ovat samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten, mutta parhaimmillaan voit löytää joukosta todellisia helmiä.

Joka tapauksessa on syytä pitää mielessä yksi merkittävä ero Maltan MGA-kasinoihin ja muihin eurooppalaisiin pelisivustoihin nähden: Curacaon lisenssillä toimivat sivustot eivät ole verovapaita nettikasinoita, toisin kuin ETA-lisensoidut nettikasinot.

Lisenssin turvallisuus

Suurimmat kritiikit Curacaon pelilisenssiä kohtaan ovat koskeneet sen turvallisuutta. Tämä on ymmärrettävää, sillä lisenssin myöntämisperusteet ovat löyhemmät kuin vaikkapa Maltan tai Viron lisenssin.

Lisenssijärjestelmää ylläpitävä ja pelilisenssejä myöntävä taho on Curacao eGaming. Sen tehtävä on valvoa lisenssin saaneita nettikasinoita ja varmistaa, että ne noudattavat lisenssikriteerejä.

Curacaon lisenssin hakuprosessi on MGA-lisenssiin verrattuna huomattavasti nopeampi ja mutkattomampi. Valvonta ei ole myöskään yhtä järjestelmällistä kuin eurooppalaisilla peliviranomaisilla.

Näiden tekijöiden johdosta mukaan saattaa välillä päästä livahtamaan toimijoita, jotka pelaavat harmaalla alueella. Pääasiallisesti curacaolaiset nettikasinot ovat silti turvallisia.

Eurooppalaisiin kasinoihin verrattuna Curacaon nettikasinot saavat edelleen kritiikkiä myös vastuullisen pelaamisen tukemisesta. Sitä ei säädellä lisenssissä juurikaan, joten on täysin kasinon oman harkinnan alla, halutaanko sitä tukea vai ei.

Tasokkaat curacaolaiset nettikasinot ottavat kuitenkin tämän huomioon toiminnassaan. Niiltä löytyy yhtä lailla vastuullisen pelaamisen työkaluja kuin eurooppalaisilta kasinoilta, joilla ne ovat pakollisia.

Miksi osa nettikasinoista valitsee Curacaon lisenssin

Jos pelaajat pitävät MGA-kasinoita ja muita eurooppalaisia kasinoita luotettavampina, miksi monet uudet nettikasinot sitten edelleen avaavat ovensa Curacaon lisenssin alaisina?

Tässä on muutamia syitä:

– Curacaon nettikasinoiden maine on kohentunut reippaasti.

– Lisenssin hankintakustannukset ovat edullisemmat.

– Lisensointiin liittyy vähemmän byrokratiaa.

– Lisenssin saa hankittua nopeammin.

– Verotukselliset kysymykset ovat yhtiöille edullisia.

Curacaon pelilisenssin kriteerit kiristymässä

Hiljattain saatiin kuulla pelaajan kannalta erinomaisia uutisia. Alankomaiden hallitus on päässyt Curacaon kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että Curacaon pelilisenssijärjestelmän uudistukset ovat tarpeen.

Uudistukset tulevat koskemaan sekä operatiivisia toimenpiteitä että organisaation strukturaalisia rakenteita. Myöntämiskriteerejä tullaan kiristämään ja valvontaa lisäämään.

Tämän myötä nettikasinot eivät saa pelilisenssiä enää yhtä helposti kuin ennen, ja todennäköisesti kustannukset tulevat olemaan korkeammat. Ns. heppoiset hakijat tulevat siis karsiutumaan joukosta.

Miltä tulevaisuus näyttää

Tällä hetkellä Curacaon lisenssi on edelleen melko helppoa saada, minkä vuoksi tasoeroja kasinoiden välillä esiintyy paljon. Markkinoilla on useita laadukkaita curacaolaisia nettikasinoita, mutta myös siivu välteltäviä sivustoja. Tämä johtuu siitä, että lisenssin saamisen ehdot ovat yhä keveämmät.

Tilanne voi kuitenkin olla eri jo hyvin pian, kun lisenssijärjestelmän uudistukset menevät läpi. Tällöin curacaolaisten nettikasinoiden laatutaso voi päästä samalla tasolle eurooppalaisten kanssa.

Toki verotuskysymys ei muutu lisenssiuudistusten myötä, mutta kyseessä on silti erinomainen uutinen pelaajille.

Posted on 3.8.2022 in Yleinen

Share the Story

Back to Top